maanantai 25. helmikuuta 2013

Ompelin muutaman uuden tyynynpäällisen olohuoneeseen. Sivuverhokin vaihtui samalla. Ihan kivathan nämä ovat...

...mutta itseäni vaan nauratti, kun hankintalistalla oli keväisen värikkäitä kankaita ja kotiin palasin kuitenkin tuttujen ja turvallisten pliisujen värien kera!
Kuvat aamuhämärässä napsittuja (rajasin pois sohvalla istuvan yöpaita-porukan!).

Verhokangas mikälie ja tyynykankaat Tildaa.


 
 
 
 

Viikonloppuna juhlittiin meidän 6-vuotiasta, Angry Birds -juhlallisuuksin.
Ruokapöydän päälle tein juhla-aamuna pikaisesti iloisen kirjavan juhlaliputuksen Tigerista ostetuista papereista. Liputus saa nyt jatkuakin tovin, niin mukavasti se piristää väreillään.



 
 
 
 

 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013



 
 
 
 
Ihanasti valo lisääntyy joka päivä, toivon että tämä suunnittelematon blogilaiskuus väistyy valon myötä. Tänä aamuna kannoin jo kukonlaulun aikaan petivaatteet ja matot ulos kirpakkaan pakkaseen, meillä siivotaan jokatorstaiseen tapaan!
Viikonloppuna juhlitaan minun omaa pikku-ukkoani, joka täyttää jo 6 vuotta. Sankari odottaa Angry Birds -synttäreitä. Ja ensi viikko onkin näillä leveysasteilla hiihtolomaviikko!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Se olisi taas uusi viikko uusine suunnitelmineen. Viikonloppu vilahti ohi sillä tutulla vauhdilla. Tämä viikko alkaa sairastupatunnelmilla, kun kaksi vanhinta lasta on kotosalla vähän toipilaina. Ja nuorimmaisin (kuva yllä!) puolestaan on tajunnut piiloleikin loputtoman ihanuuden!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013




Mukava viikonvaihde takana.
Sain vihdoin keskeneräisiä ompeluksiani valmiiksi, verhoja, viirinauhoja ja pipoja.
Nyt on nähty Rölli ja kultainen avain.
Ehdin kipaisemaan kaupoillakin ja alelöytönä matkaan tarttui pienimmälle toppahaalari ensi talvelle, olenko koskaan ollut näin kaukaaviisas?! ...toivotaan, että kokoarvaus osuu oikeaan! Talvikengätkin olisivat olleet hyvässä alessa, mutta niiden koon arvailu on niin vaikeaa.
Lapset ovat rakentaneet pihaan eläintarhan kirahveineen, kilpikonnineen, hevosineen ja sapelihammastiikereineen.
Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko.